Täällä sataa taas lunta. Jotenkin hienosti näyttää siltä, että maan päällä olisi jonkinmoinen suojakuori, koska lumi sulaa saman tien kun se tulee alas(voiko tuota edes oikeasti sanoa lumeksi, kun lämpöasteet ovat kuitenkin plussan puolella?). Ja onhan se muutenkin hauskan näköistä, kun sitä valkoista vaan on ilmassa muttei enää oikein missään muualla.
Muutoin maat ovat täynnä valtavia vesilätäkköjä. Ja eilen oli kymmenen astetta lämmintä, eikä edes tuullut ; D oli mukava kun ei tarvinnut iltasella äidille lähtiessä hansikkaita.
En ole kovin innoskas vaatteiden ostelija, mutta kyllä minä aina kaikkea ihanaa himoitsen kun sellaista näen. Olen kova retro-fani, ja tämän kevään kuviot ovat minun makuuni~
Mutta vielä ei ole niin lämmin että kannattaisi lähteä ostelemaan kesälle vaatteita. Jätän sen suosiolla toukokuuhun. Mutta on yksi asia, minkä aion hankki jo nyt.
Ihania, eikö?
Kumisaappaat. Edelliseni ovat jossain...jossain. En tiedä missä. En ole oikeastaan tarvinnutkaan nyt talven aikana, vaikka onkin vähän leutoa ja kuraista ollut. Olen lainannut äidin saappaita, mutta ne alkavat olla vähän kuluneet. Ja koska pahimpien kevätsateiden/lumiensulamisten takia ei pian kaupungillakaan välty jalkojenkastumisvaaralta, ajattelin hankkia sellaiset joita voisi pitää muutenkin.
Se on nätti suntti, mutta ei kovin mukava silloin kun tulvii alikulkutunnelissa yli...
En kyllä ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa, että unohdetaan käytännöllisyys ja yritetään olla mahdollisimman hyvännäköinen ja muodikas tilanteessa kuin tilanteessa. Eli käytetään tennareita kun kadulla on metrin syvä lätäkkö. Hörps kuuluu ja sitten kitistään koko loppupäivä kun sukat on märkinä.
Itse olen tottunut käyttämään neljää erilaista kenkää: maihareita(näihin minä oikeastaan tutustuin lähemmin vasta pari vuotta sitten, mutta nyt ovat vakiokäytössä), lenkkareita(Ah, rakkaat adidakseni..), kumisaappaita(niitä oikeasti tarvitsee!) sekä vaelluskengät(Niihin kasvaa kiinni kun kävelee vuoristossa parikymmentä kilometriä päivässä. Ei melkein osaa enää pitää muita kenkiä jalassaan..)
Hyvä on, on minulla jotkut sandaalit ja kroksit, mutten ole kovin ihastunut niihin. Olen sitä tyyppiä, että jos menen jonnekin jalkaisin, niin useimmiten juoksen. Eikä sandaalit jalassa ole kiva juosta. Eikä myöskään krokseilla ole mitenkään erityisen kivaa. Joten kesäkäytössä ovat lenkkarit taikka jalkapohjat ; D
Tämän tytön tie veisi jonkin ajan päästä tallille, luojan kiitos minulla on hyvät nahkakengät : D vaikka hevostyttönä pitää tottua sotkuun, niin lantakurasta ei koskaan opi pitämään.
Mitäs sanotte, eikö tuollaiset jalassa kehtaisikin keikistellä näyteikkunoita tiiraillessaan?
Sitten vielä loppuun päivän piristeet~
Vitsikkäät opettajat
Ruudulliset pyjamat
Leikkokukat kirjoituspöydällä
-Ven



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti