Värikirjoa

Selasin tässä äitin uutta kasvikirjaa, jossa selostettiin miten puutarhaan kannattaa sijoittaa erivärisiä kasveja. Ihastuin sitten jokaisen värin kohdalla mainittuihin tietolaatikoihin, joissa kerrottiin väristä hieman.


Katsokaapas mitä oma lempiväri kertoo (:


Keltainen

Keltaisessa yhdistyvät ilo ja äly. Tämä väreistä kevein ja valovoimaisin uhkuu positiivisuutta. Keltainen saa ajatukset lentoon ja ideat sinkoilemaan. Se kutsuu hilpeään leikkiin ja pyyhkii pois apeuden. Kirkas keltainen valaa uskoa itseen ja tulevaisuuteen. Se on optimististen, uteliaisen ja aktiivisten ihmisten väri.

Vaaleanpunainen


Vaaleanpunainen kuvastaa hellyyttä ja epäitsekästä, maailmaa syleilevää rakkautta. Se on myötätuntoa huokuvien ihmisten lempiväri, joka rauhoittaa sekä mieltä että kehoa. Sanotaan, että se auttaa toteuttamaan unelmat. Vaalea ruusunpunainen eli roosa yhdistetään usein idealistiseen romantiikkaan. Räväkkä vaaleanpunainen, pinkki, innostaa ja kohottaa. Pinkkiin mieltynyt etsii kaikesta ja kaikista parhaat puolet.

Sininen

Sininen huokuu viileyttä, tyyneyttä ja hiljaisuutta. Sininen rauhoittaa ja rentouttaa. Sinisen ystävää kuvaillaan sanoilla luotettava, uskollinen, järkevä ja velvollisuudentuntoinen. Liiallinen sinisyys saattaa kuitenkin hohkaa kylmyyttä. 

Punainen


Punainen puhkuu energiaa, elinvoimaa ja intohimoa. Tämä väri viestittää rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Punainen ei ole arkajalkojen väri, mutta juuri he hyötyisivät siitä. Punainen symboloi myös rakkautta. Joissakin ihmisissä punainen herättää pelkoa ja aggressioita, onhan se niin edelläkävijöiden ja taistelijoiden kuin verenkin väri.

Valkoinen


Valkoinen hohtaa puhtautta ja viattomuutta. Sitä kannattaa suosia silloin kun kaipaa elämäänsä selkeyttä ja uusia ajatuksia. Sanotaan, että valkoinen kaapii pois karstaa kehosta, sydämestä ja sielusta. Se lohduttaa, suojelee ja antaa toivoa. Liika virheetön valkoisuus antaa kuitenkin kalsean vaikutuksen.

Oranssi


Oranssi tuo mukanaan mielihyvää, naurua ja leikkiä. Siinä yhdistyvät keltaisen ilo ja punaisen tarmo. Se on kätevän, luovan, huumorintajuisen ja voimakastahtoisen ihmisen väri. Suosi oranssia, jos kaipaat lisää vauhtia, itseluottamusta ja elämäniloa.

Harmaa


Harmaa on väreistä neutraalei. Sen ystävää kuvataan adjektiiveilla hienostunut ja omatunnonarvoinen mutta vaatimaton, jopa ujo. Hän ei tuo itseään esille eikä tyrkytä mielipiteitään. Äärimmäisyydet, seikkailut ja yllätykset eivät ole häntä varten. Harmaan loistokkain ilmentymä on hopean väri, joka ikivanhoissa uskomuksissa liitetään Kuuhun ja naiseen siinä missä kulta Aurinkoon ja mieheen. Hopea kuvaa myös futuristista avaruusaikaa.

Violetti


Violetti huokuu korkeaa henkisyyttä mutta myös rehevää aistillisuutta. Monet taiteilijat rakastavat violettia, sillä se sytyttää inspiraation ja saa mielikuvituksen lentämään. Violetti auttaa kauneuden ja totuuden etsinnässä, koska se johdattaa pohtimaan elämän syvimpiä kysymyksiä. Se avaa intuition, josta usein nousevat parhaat vastaukset, siinä yhdistyvät intohimo ja äly, unet ja todellisuus.

Löysin tässä kun selailen väreistä kuvia, niin sivuston nimeltä Coloria.net. Sieltä löytyy erinäköistä tietoa väreistä, kannattaa vilkaista!


http://www.coloria.net/index.htm <--  Tuossa vielä linkki sinne~






-Ven

Eksymisen jalo taito

Joo-o, eli kun tuolla ulkona on niin nätti ja keväinen ilma, niin minäpä päätin lähteä hieman pyöräilemään. Tarkoituksena oli alunperin vain ajaa tuo meidän tienpätkämme, joka on kuusi kilometriä pitkä, ja mennä sitten takaisin kotiin, mutta innostuin sitten niin että päätin tehdä hieman pidemmän lenkin. 


Oi kun oli mukava polkea hyvällä pyörällä tasaista asvalttia pitkin, kevätauringon lämmittäessä ja pienen tuulenvireen käydessä aina välillä puunlatvoissa. Siinä ei paljon mikään painanut kun vain poljin eteenpäin iloisesti hyräillen.


Ennen kuin sitä huomasikaan, matkaa oli taittunut jo yli kymmenen kilometriä..sitten loppui pyörätiet, täällä maalla kun asun. Keksin sitten, että menen pikkuteitä pitkin, niin ei tarvitse polkea autojen seassa. Se tuntui kyllä tosi hyvältä ajatukselta sillä hetkellä, joten eikun tuumasta toimeen. Olinhan minä vaarin kanssa ajanut niitä teitä useasti, kyllä minä osaisin! Ja se yksihän tulisi mummulle ja vaarille, joten voisin sitten käydä siellä samalla...


Niinpä minä sitten käännyin ensimmäiselle vähänkään tutun näköiselle polulle. Vaikka olisihan minun pitänyt oppia, että ne kaikki näyttivät samalta.


Niinpä poljin pari kilometriä kapealla polulla. Se oli kurainen ja raskas mennä, mutta ei haitannut. Kyllä ne muut olisivat varmasti paremmassa kunnossa.


Sitten tuli se "voi ei.." hetki. Kun se polku päättyi pellon reunaan.


Pysähdyin sitten siihen ja mietin hetken tilannettani. Järkevä ihminen olisi luultavasti kääntynyt takaisin, polkenut taas sen pari kilometriä ja etsinyt sitten käsiinsä oikean polun. Sellaisen jota pitkin pääsee pidemmällekkin.


Mutta kukapa on sanonut joskus, että minä olisin järkevä?
Iskällä on tapana tehdä niin yksin vaeltaessaan, että hän tarpoo johonkin suuntaan niin pitkään kuin vaan päivän aikana ehtii ja leiriytyy ja katsoo huomenna että missäs helvatussa sitä ollaankaan.


Kulkee näköjään verissä tuo piirre. Joten, kuten arvata saattaa, minä otin pyöräni ja lähdin taluttamaan sitä pellonviertä pitkin. 


Ja pian huomasin olevani kahta pahemmin hukassa. Joka puolella oli peltoja, ojia ja kuraa. Lopulta soitin jopa Alisalle, jolle hieman purin tilannettani. Vaikkakaan se ei kuulostanut kovin vakavalta, kun nauroin koko ajan xD


Upposin yhdessä välissä jopa lunta täynnä olevaan ojaan, kun meinasin mennä siitä pyörän kanssa yli..oli siinä sitten vähän haastetta päästä ylös kun oli vyötäisiään myöten siellä. Ja minulla oli lenkkarit jalassa.


Lopulta onnistuin löytämään pikkuisen polun, jolla oli sääriin asti lunta..ja sitä pitkin tarvottuani päädyin viimein vähän isommalle tielle. Enkä edelleenkään tiennyt, missä olen.


Siinä sitten rupesin arpomaan aina risteyksissä, että mihinköhän suuntaan tässä nyt pitää kääntyä : D


Lopulta onnistuin päätymään vähän tutumpiin maisemiin, ja sitten pikkuhiljaa rupesi selkiytymään, missä oikein olen. Ja puolta tuntia myöhemmin pääsin sitten viimein mummulle ja vaarille asti. Ja siinä vaiheessa oli jo vähän puhti poissa.


...mitä en minä ollut hukassa kuin reippaan tunnin! Ja yhteensä kaksi tuntia lenkillä..


Että tällainen päivä minulla. Hieman extremeä elämään.


-Ven

Tulevaisuudensuunnitelmia

Kuten otsikko kertoo, ajattelin tänään mietiskellä vähän sitä, mihin olen menossa. Syynä tällaiseen heräämiseen tänään on se, että täyttelin tuossa kuvataidekoulun päättötyölappusta, johon pitää kertoa mikä on työn aiheena ja miten sen on ajatellut toteuttaa. Sitä nimittäin yhtäkkiä tajusi, että minun pitää nyt tehdä tämä, että voin sitten jatkaa huoletta edemmälle.


Useimmat tekevät niin, että he käyvät opiskelemassa taidekoululla vielä lukiossakin, ja tekevät vasta sitten päättötyönsä. Minulle se ei käy.


Tämä tyttö lähtee nimittäin pois.


Jep, eli suunnitelmissa olisi hakea Oriveden kirjallisuuslukioon. Ja se tarkoittaa, että minä sitten asuisin siellä. Joten kerran viikossa olisi hieman vaikea lähteä takaisin kotikaupunkiin taidetunnin takia. Ja tulisi kalliiksikin.


Minun ammattivalintani perustuu siis kirjallisuuteen. Itsellä olisi haaveissa toimittajakirjailijan ammatti, vaikkakin äitini ehdotti, että jättäisin toimittajan ammatin sikseen ja ryhtyisin vapaaksi kirjailijaksi. Siinä on vain se iso mutta, että kirjailijan ammatti ei oikein ole vakaapohjainen.

Ensin lukioon, sitten yliopistoon. Valittuna on Tampereen yliopisto. Nauroin kaverini Mintun kanssa, johon olen tutustunut joitain vuosia sitten kuvataidekoulussa, että emme taida päästä toisistamme ikinä eroon, sillä hänkin suunnitteli hakevansa kyseiseen opinahjoon(meillä kun on hieman huvittava tapa valita aina samat kurssit toisistamme tietämättä xD).


Jotkut aikuiset sanovat vieläkin, että on aivan liian aikaista minulle alkaa miettimään tulevaisuuttani noin tarkasti. Ei se vain niin ole. Minulla on oikeasti enää vuosi peruskoulua jäljellä, ja sinä aikana pitäisi saada kaikki reilaan. Enkä minä halua ajautua siihen, että rupean vasta yhteishaun hetkillä miettimään, mitä minä oikein elämältäni haluankaan.

Kyllähän se elämä heittelee, eikä mistään voi olla varma. Mutta sitä kannattaa rakentaa perustuksia jo hyvissä ajoin, ettei kaikki romahda.




No, olisikohan se päivän piristeiden aika~


Halvan salmiakki


(Okei, siinä on vain yksi piriste, mutta toimii hyvin~)


-Ven

Sillä sinulla on syntymäpäivä mutta lahjaa ostanut en..

Joo. Eli yhdellä ihunalla ihmisellä sattuu olemaan tänään synttärit. Ja koska minä osaan kirjoittaa, ainakin omasta mielestäni ja samoin omasta mielestäni yritän ainakin olla hauska, minä kirjoitan jotain hauskaa.


Joten, käy!

”Hei, älä töni!”

”Pää kiinni, minä en koskisi sinuun pitkällä tikullakaan!”

”Nyt te kaksi hiljaa! Minä en halua, että tämä juttu on täynnä teidän kiistelyänne!”

”Eihän me olla sanottu kuin kaksi lausetta..”

”Miten vaan, minä haluan vain pikkuiseni luo.”

”Sinä haluat tupakalle.”

”MINÄ haluan tupakalle. En ole polttanut moneen kuukauteen!”

”Eikö sen riippuvuuden olisi pitänyt kadota jo?”

”Ei, se vain lisääntyy.”

”Naiset...”

”Mitä?”

”Ai, sinä oletkin nainen? XD hohohoo~”

”Minä en tarkoittanut tuota sillä lailla! Minä olen naisten puolella, toisin kuin eräät!”

”Ja mitähän sinä tuollakin tarkoitit?”

”Hei, mitä minä sanoin siitä riitelystä?!”

”Nainen hiljaa!”

”.....”

”En kyllä tarkoittanut sinua.”

”Mit-!”

”Nyt turvat kiinni, oikeasti. Meillä on tämä juttu kesken ja se pitäisi saada valmiiksi.”

”Ja minä haluan tupakalle.”

”Tulihan se sieltä, kun vähän potki.”

”Mitää, kyllä miehetkin pystyvät tekemään kahta asiaa samaan aikaan! Tai ainakin ajattelemaan.”

”Pikemminkin haluamaan niin montaa asiaa ettei sormet riitä.”

”Väitätkö että olen ahne?”

”Väitän. Miehet ovat.”

”Jopa tuo?”

”(:”

”No, tuo on asia erikseen.....sen ajatuksista ja haluista nyt ei ota mitään selvää.”

”Tuo ei ollut kovin kilttiä ^^”

”Välitätkö?”

”.....”

”Ei se edes kuuntele enää.”

”Eäh..mutta! Ovatko kaikki tosiaan paikalla? Minä olen.”

”Minäkin ; D”

”Yes.”

”Tunge tuo englantisi sanonko mihin. Ja kyllä olen.”

”Minä tiedän mihin kaikkea muuta voisi kyllä tunkea..”

”No sehän on hienoa, voitkin sitten suorittaa toimenpiteen aivan omakätisesti eikä minun tarvitse vaivautua.”

”....jos minä vain jätän nuo huomiotta? Hei, oletko sinä täällä?”

”(: olen~”

”Hienoa. Eli kaikki tuntuisivat tosiaan olevan. Voimmeko siis aloittaa?”

”Emmekö me teekään sitä koko ajan? Kuinka helvetin kauan tässä sitten oikein menee?”

”Niin kauan kuin meitä aiotaan täällä pitää.”

Heh ; D

”Tuo on julmaa...”

Eikö olekkin? Okei, en tiedä miksi minä tänne vaivauduin, ehkä ihan vain siksi että te kaikki tietäisitte kenen armoilla olette tällä hetkellä.

”No eipä meillä paljon muita vaihtoehtoja olekaan kuin se toinen hullu ja sinä..”

”Hei, varo sanojasi! Niillä on yliluonnollisia luojakykyjä!”

Joita olette juuri nyt toteuttamassa :3

”D8”

”Ehkä me selviämme hengissä...”

”Parempi olisikin. Muuten en vastaa tekemisistäni.”

”Idiootti, jos olet kuollut niin et vastaa enää yhtään mistään.”

”Logiikka?”

”Sinun omasi on perseestä. Ja olet idiootti.”

”Miten nuo kaksi asiaa liittyvät toisiinsa?”

”Hei, tämä koko juttu kuluu teidän dialogiinne, jossa ei oikeasti ole mitään hauskaa. Muuta kuin se että naljailunne ovat niin surkeita että niille nauraa silkasta säälistä.”

”Hmph, kiitos vain. Ja te voisitte ihan hyvin sanoa jotain väliin!”

”Minähän sanoinkin...”

”(:”

”Ole sinä vaan edelleen hiljaa.”

”Mitä meidän oikeasti edes pitäisi tehdä? Minulla ei ole hajuakaan koko asiasta.”

”Jotenkin tämä liittyy siihen että sillä toisella hullulla, joka useimmiten meitä komentaa, on synttärit..”

Perfekto. Joku sentään kuunnellut.

”Hah, siinäs näitte.”

”Tuo ei tarkoita sitä että olisit yhtään sen fiksumpi.”

”Mutta minä kuuntelin.”

”Niin minäkin, sitä näillä korvilla yleensä tehdään. Sinä et ole sitten näköjään käyttänyt sitä uskomatonta kuuloasi silloin kun ihmisten biologiasta kerrottiin..”

”Heh heh.”

”Mutta palataanpas aiheeseen, mitä me oikein tekisimme? Aikaa on vielä jonkin verran, tähän ehtii tulla jotain.”

”Lauletaan?”

”Ai että sinä pääset lesoilemaan sillä että osaat rääkyä?”

”Sinä et osaa edes sitä. Ja minä en rääy.”

”Minulle se on rääkymistä, tulipa mistä nuotista tahansa.”

”Ja minua oikeasti kyllästyttää se, että te kaksi viette valokeilan koko ajan.”

”(:”

”Hei, varastit repliikkini.”

”Se on minunkin repliikkini.”

”Mitä hel-mitä sinä täällä teet?”

”Kunhan tulin paikalle. Kiellettyä?”

”On.”

”Ei ole~*hali*”

”*hali*” minä olen sen laulamisen kannalla, jos tukimme tuon yhden suun.”

”*kansainvälinen käsimerkki*”

”Miten vaan, aloitetaan nyt, koska kenelläkään ei ole mitään sitä vastaan näin yleiseltä kannalta. Eli lähtee, yksi, kaksi, kolme!”

”..........”

”...........”

”.......”

”Mitä?”

”Miten ne sanat menevät? Minä en ole suomalainen eikä meillä ole mitään onnittelulauluja.”

Pahus, aina joku kompastus..

”Minä osaan yhden laulun : D”

”Kas, nuotiopää!”

”...sinä opit tuon Alexilta, eikö niin?”

”Hitto, mistä tiesit?”

”-_- sinä olet välillä tosi toivoton..”

”Pikkuineeeeen~ kultapieni, tule tänne~”

”Käyttäisin tuosta nimitystä äklösaurus.”

”Että mitä?”

”Ei mitään. Hei, Nuna.”

”No terve, akh. Saatiinpahan tännekin jotain mielenkiintoa.”

”Mihinkäs se sinun sulhaspoika jäi?”

”Kotiin, mutta lähettää terveisiä sitten.”

”No aws. Hei, miten se laulu menee?”

”Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan..”

”Kuulostaa tyhmältä.”

”No joo...^^ täytyy kyllä sanoa että lausumiseni on kamala.”

”Hyeongnim, haluatko välillä vaihtaa vuoroa?”

”Ei ole tarpeen, minun käteni on puutunut tunnottomaksi jo ajat sitten.”

”...eikö se ole vaarallista?”

”Ehkä.”

”Mutta meidän aikamme loppuu! Tule tänne ja laita siihen se random juttu että se räpsähtää itsekseen, niin vedetään yksi pepsodent-mainos tähän loppuun. Kaikki valmiina?”

”Olivatpa tai eivät, niin nyt lähtee, yksi, kaksi, kolme!”

”PALJON ONNEA VERNA!!!!!!!!!!”

”Loppuiko se?”

Minä sanon kun se loppuu. Loppu.

”Viimein!”

Älkää luulkokaan että pääsette ensi kerralla näin helpolla ; D

”Hullu nainen..”

”Äh, ole hiljaa ja painutaan kotiin vielä kun voidaan.”

”(:”

--- ---- ----

Joo, eli onnea paljon Pomo~ Tässä yrittivät esiintyä kaikki meidän Oc:t, joita ollaan totuttu käyttämään~ Yacksu oli vaan hiljaa.

Multasormet

Joo. Lyhyesti kerrottuna, äitini on hulluna kukkaistutuksiin.


Tämä aamupäivä on siis mukavasti kulutettu sillä, että ollaan oltu tuolla saunalla, ja laitettu ensin ruukkuihin hiekkaa, multaa, sipuleita, sitten taas multaa, muovit päälle ja istutukset ulos.

Sujuisipa se noin siististi..




Tällä kertaa oli istutettavana vain muutamaa kasvia, tähdikkiä, tuoksumiekkaa, ruostekukkaa,  Hollannin kurjenmiekkaa, Lollypop-liljaa sekä punatähkää. Mutta kyllä niissäkin riitti hommaa, saunan lattia on perusteellisesti sotkettua ja minun kynsieni alla on hirveästi multaa : D (en minä sotkuisia hommia kaihda, mutta kukapa nyt tykkäisi siitä että se lika ei sieltä lähde ratisemasta..). Äiti sitten oli jo aikaisemmin istuttanut siemenistä karpaattienkelloa, syysleimua, ukonhattua ja kaunokaista. Minun ei niihin onneksi tarvinnut koskea.

Ruostekukkaa

Ja lollypop-liljoja. Tykkään molemmista ihan hirveästi.


Eihän täällä pelkästään näihin olla tyydytty. Äiti tuossa listasi pyynnöstäni kaikki kasvit, joita tänne pihamaalle on kylvetty, ja niitä tuli kyllä ihan kiitettävä määrä : D yhteensä 35 eri lajia. Kohta se äiskä tulee taas jostain ja laittaa tuohon listaan muutaman lisää kun sattuu muistamaan..


Minä olen perinyt äidiltäni muutamia yhteisiä mielenkiinnonkohteita, mutta kasvit eivät niihin kuulu. Tai kasvit kyllä, mutta niiden kanssa häärääminen ei. Sain viime vuonna vakavan yliannostuksen, kun istutimme eri kasveja huhtikuusta kesäkuuhun ja vielä pitkälle sitä jälkimmäistäkin. Mutta kyllä se lopputulos on ihana sitten, kun koko piha kukkii, pakko myöntää (:


Mutta nyt kun kasveista puhutaan, minulla on lempikukkia. Paaaljon. Mutta jos otetaan top kolme?


Sijalla numero 1: Auringonkukka

Saa aina hyvälle tuulelle. Sehän on aurinko, nee? Meillä on tässä lähellä yksi auringonkukkapelto, ei niin massiivinen kuin tuossa kuvassa, mutta oli se silti tosi iloinen yllätys : D


Sijalla numero 2: Tulppaanit

Minä..minä vain häikäistyn joka ikinen kerta, kun näen tulppaaneja. Ne ovat vain niin kauniita. Eivät ehkä ihan yhtä pirteitä ja eloisia aina kuin auringonkukat, mutta...eäh, ne vain ovat ihania.


Sijalla numero 3: Liljat

Liljat ovat sitten tämän kärkikolmikon ikään kuin hienostunein tyyppi. Auringonkukat ovat suuria, tulppaanit jotenkin todella vahvoja. Liljat sitten näyttävät kaikkine härpäkkeineen siltä, kuin katkeaisivat. Kaunista.


Ja liljoissakin on sitten yksi suosikki! Nimittäin, koska olen friikki, haluaisin omaan kukkapenkkiini Pyreneidenliljaa!

Minusta se on kaunis ja persoonallisen näköinen kukka : D sopii todella hyvin Andorralle.


Kukat todella ovat ihania, ihan oikeasti. Tämä tyttö ei vain ole kovin ihastunut siihen, että myöritään mullassa. En vain ole. Multa ei äklötä, mutta ei siihen itsensä sotkeminen ilahdutakaan..ja puhdasta kylvämistä ei olekaan.


Kukkiin liittyen on muuten yksi kirja, minkä haluaisin~


Shane Connollyn Kukkien kieli

Kirja kertoo siis kukkiin liittyvästä symboliikasta ja muusta sellaisesta. Hankin kyllä heti jos käsiini vain jostain saan~


..ehkä sitä voisi kuitenkin sitten taas mennä niitä sipuleita sinne multaan tökkimään..ehkä.






Sitten vielä Päivän Piristeet~


Elokuvien ja Tv-sarjojen taustamusiikit
Pelloille laskeutuneet joutsenet
Jäiden lähtö
Maasta ylös puskevat, vehreät versot


-Ven

Kun juttu loppuu kesken

Eäh. Eli tämä tilanne. Minä olen vakaasti päättänyt, että kirjoitan blogiin joka päivä jotain, ja minä ajattelin sen pitää. Alunperin tälle päivälle piti kirjoittaa jotain todella syvällistä, mutta tulin nyt siihen tulokseen että olen liian väsynyt moiseen. Katsotaan joku toinen päivä.


Se, mikä tässä päällimmäisenä on mielessä, on ikävä. Minulla on kauhea ikävä eräitä ihmisiä, jotka asuvat vähän kauempana kuin naapurissa. Eivät edes samassa kaupungissa.


Ja kun minun mieleni on väsynyt ja aavistuksen harmistunut, niin sitten tulee pieni mustasukkaisuus. Minäkin haluaisin asua siellä samassa paikassa kuin kaveri, niin näkisin useammin.


Mutta, jos jätetään angstaaminen. Äitini ja siskoni olivat viime kesänä Raumalla ja vähän muualla siellä päin, ja äiskä otti aivan ihania kuvia : D

Katunäkymiä~

Kuvaa kirkosta~

Muuten vaan vanhaa kaupunkia : D




Joo, ei minulla muuta tänään...odottelen edelleen kesää kuin kehää kiertävä koira : D


Sitten vielä päivän piristeet~


Mustikkamunkit ja maito
Facebookin käyttäminen vain keskusteluun
Musiikin kuuntelu pyöräillessä
Tarakalla matkustaminen


-Ven

Tekotaiteellista

Eli, minulla oli eilen vähän muuta tekemistä(tarkoitan että minulla oli "oikeaa" elämää..) joten päivitys jäi laittamatta..yritän nyt sitten tänään laittaa toisenkin, tämä on siis eilisen päivitys : D


Sanoin laittavani joka viikko jonkun tehtävän Kirjoittamisen ihanuus-kirjastani. Tässä siis ensimmäinen tehtävä.


Sivu 16- kirjoita kertomus, johon sisältyy: hyvä piilopaikka, melkein-paraskaveri, vaarallinen paikka ja erilaiset vanhemmat


(Huom! Jos seksuaalivähemmistöt aiheuttavat sinulle allergiaoireita, jätä tämä päivitys väliin!)


--- ---


Valo pääsi pölyisenä sisälle yhdestä rikkinäisestä ikkunasta. Siitä päädystä, josta rakennus ei ollut romahtanut. Ainakaan vielä.


Sisäaulassa kasvoi kasveja kuin viidakossa. Romahtanut pääty oli vain yksi vihreä puska. Kukkiva puska.


Taloon ei olisi saanut mennä, sen näki jo itsekin rakennuksen kunnosta. Rappeutuneista kiviseinistä ja sammalpeitteisestä katosta.


Mutta se oli hyvä piilopaikka ollakseen niin vaarallinen.


Ryan istui yhdellä seinänpalasella, joka oli vierinyt keskelle jäljelle jäänytt huonetta. Hän oli riisunut kenkänsä, kivi tuntui viileältä jalkapohjia vasten.


Tuli äiti mieleen.


Ryan oli juuri ennen lähtöään katsellut, kuinka tämä oli tanssahdellut pihanurmella, paljain jaloin, kantapäät vihreiksi värjäytyneitä, kukkasia pitkissä, punaisissa hiuksissaan.


Äiti oli kaunis, vaikka äidin silmät olivat kiinni.


Ryan siirsi silmilleen valuneen hiustupon korvan taakse. Hänen hiuksensa olivat yhtä punaiset kuin äidinkin. Kaikki tiesivät, että he olivat perhettä.


Ryan ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla pahoillaan.


Kuului pieni narahdus, kun Alex työnsi ovilaudan syrjään, pujahtaessaan sisälle taloon. Rakennuksen kaikki luut tuntuivat inahtavan, kun ovi tömähti kiinni. Kumpikaan, ei Alex eikä Ryan, hätkähtänyt.


Alex hyppelehti Ryanin viereen, istui muttei riisunut omia kenkiään.
Alex oli melkein kuin paras kaveri. Ryan oli sanonut isälle, että poika oli hänen paras kaverinsa. Mutta hänelle itselleen tämä oli melkein paras, siitä syystä ettei tämä ollut kunnolla kaveri.


Alex suukotti Ryanin poskea ja suupieltä, nousi seisomaan ja lähti takaisin ovelle. Hän odotti siellä, että Ryan sai kengät jalkaan.


He pitivät toisiaan kädestä kiinni sen pienen hetken, kun he pujahtivat ulos talosta aurinkoon.


--- ----


Älkää ikinä päästäkö minua kirjoittamaan ilman että ajattelen. Kun niin käy, hahmot ovat täysin ooc niinkuin nyt tässä. Ainakin Alex on. Sori Allu ; D


Ryan kuuluu siis minulle, Alex kuuluu Silanelle/Kaerulle. Anteeksi myös hänelle siitä hyvästä että Alex on tyhmä.


Mutta näääin. Eipä minulla muuta, katsotaan mitä muuta saisi tänään aikaan.


-Ven

Retkeilyä, osa 1

Ja nyt eräs ihminen, joka on syvästi addiktoitunut retkeilyyn ja vaelteluun, ilmoittaa itsensä näkyvästi esille.

Eli, retkeilyä nyt on tullut tietysti harrastettua ihan pienestä asti, vaikka vaan ihan tuossa omassa metsässä. Semmoista leppoisaa pikkupoluilla kulkemista.

Ensimmäisen kerran olin vaellusreissulla joskus yhdeksänvuotiaana, kun isäni vei minut ja veljeni Saariselälle. Se reissu on vieläkin selvänä päässäni, sillä ajoimme vanhalla hiacen pakettiautollamme ja nukuimme sen peräkontissa olevilla patjoilla. Teimme tosin sitten perillä vain yhden päivän kävelyreissun Kiilopäältä Niilanpään kautta takaisin mökkikeskukseen, ja minä istuin suurimman osan matkasta iskän olkapäillä..mutta kivaa se silti oli! : D

Nyt olen sitten parina vuonna käynyt iskän kanssa oikein pidemmillä reissuilla(isäni on vetänyt useita vaellusreissuja vähän siellä sun täällä), pari vuotta sitten Saariselällä uudestaan(tällä kertaa oli kyllä huimasti pidempi reitti) sekä viime kesänä siellä Kevon kanjonissa. Näistä lisää myöhemmin.

Päätin sitten aloittaa tästä lähimetsistä. Tuossa muutaman kilometrin päässä ovat Hopeakalliot, metsäkallioalue tai jokin vastaava. Äidin mielestä paikasta tuli aivan lappi mieleen, minulle vain vähän jollain tapaa, kun olen niitä seutuja vähän enemmän nähnyt.

Kovin pitkää siitä reissusta ei tullut, johtuen hieman huonohkosta säästä ja siitä, että paikka oli lievästi ottaen supistunut sitten viime kerrasta...syynä jonkinmoinen louhimisbisnes. Ainakin siellä oli hirveästi valtavia kasoja erimerkkisiä kivimurskia.

Tämä on sääli,sillä Hopeakalliot ovat erittäin nätti paikka. Pitäisi oikeasti laittaa pystyyn jokin aloite, ettei koko paikkaa vain hakattaisi murskeeksi, vaan säilytettäisiin edes tämä mikä on jäljellä.

 

Kyllä siitä vähän joo tulee Lappi mieleen..omalla tavallaan. Liikaa puita : D

Mutta kyllä se virkistävä retki oli, mukava kun sai kerrankin vähän käydä koko porukalla ulkosalla~

Tuommoinen järvi siihen oli ilmestynyt..

Että tällaista tällä kertaa :3 ja sitten vielä päivän piristeet~

Posliininuket
Rahit
Lättyjen paistaminen
Rantakivikolla loikkiminen
Leipäkivien heittely
Ruutuvihon ruutujen värittely

-Ven 







 

Hulluus

Minä olen kirjahullu.

Kirjat, suuri rakkauteni. Vielä isompi rakkaus on kirjallisuus itsessään. En kulje mihinkään ilman, että kirjallisuus ei olisi mukana.

Kirjahyllyni ei ehkä ole vielä kovin täydellinen, olen vasta nyt alkanut päästä mukaan omien kirjojen omistukseen(äitini mielestä voin lainata kaiken kirjastosta, isäni on samanlainen kirjahullu kuin minäkin ja hänen hyllynsä ovat täynnä kaikkia mahdollisia niteitä).

Luin pitkään pelkkää fantasiaa. Sen avulla tuntui pääsevän oikein kunnolla irti arjesta, joka ei niihin aikoihin kovinkaan hohdokasta ollut. Nykyään luen lähestulkoon mitä eteen sattuu. Kirjasto on todellakin koluttu läpi, kertakaikkisesti.

 Kaupunginkirjastomme. Siellä kyllä lukemista riittää.

Suosikkilukemistooni kuuluvat tällä hetkellä myös erittäin vahvasti reaalikirjat. Semmoiset, joiden kansien välissä tapahtuvat asiat ovat kaikki totta. Sota-ajan kertomukset. Ihmisten elämänkerrat. Ja kaikki muu sellainen.

Ensimmäinen tällainen kirja, jonka olen lukenut, on nimeltään "Neljäkymmentä raipaniskua". Sen on kirjoittanut Lubna Ahmad al-Hussein, sudanilainen toimittaja, joka tuomittiin saamaan raipasta hänen käytettyään housuja julkisella paikalla. Kirja oli todella rankkaa luettavaa(ikää minulla oli ehkä kolmetoista vuotta..) ja se meinasi useasti jäädä kesken. Avartava kokemus se kuitenkin oli, suosittelen.

Omalta hyllyltäni löytyy myös yksi hyvin avartava teos.

 Tuon kanssa kyllä oli itku herkässä..ja anteeksi huono kuvanlaatu

Barbara Demickin Suljettu maa. Pohjois-Korea on ollut lähestulkoon aina minulle se mielenkiinnon herättäjä, joten tämä kirja oli hyvin ilmeinen hankinta.

Muut kirjani eivät ole sitä luokkaa, että ne saisivat minut vuoron perään huutamaan raivosta tai itkemään kuin vesiputous, anteeksi kliseeni.

Sen sijaan hyllyltä löytyy suosikkini, Anthony Horowitzin Viisi Vartijaa-sarja, joka minulla on kokonaisuudessaan siihen asti, mitä sitä on ilmestynyt. Muitakin Horowitzin kirjoja olen lueskellut, ja täytyy myöntää että mies on kyllä kehittynyt vuosien varrella.

 
 Kyllä tulee hyvä mieli kun noita katsoo ; D


Kuvassa näkyvätkin lisäksi Myyttihovi-sarjan ensimmäinen osa, sekä Temeraire-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Tuosta nyt puuttuvat vielä Fatalninja-sarjan kaksi ensimmäistä osaa sekä Ursula Le Guinin Sanan mahti. 

Nuo ovat ihania~ <3  ; D


Ja olen myös pahanlaatuinen historia-ja maantietofriikki(eikä tästä ole syyttäminen pelkästään Hetaliaa), joten minulta löytyvät myös kuvassa näkyvät opukset, Maailman liput  ja Matkaajana maailmalla-194 maata, jotka sain kaveriltani.

Muita kirjailijoita, joiden kirjoja luen mielelläni, ovat Cornelia Funke(Rosvoruhtinas <3), Kaari Utrio ja Dan Brown(Da Vinci-koodissa mainitaan Andorra! Joo okei..).

Sitten on eräs kirja, joka liittyy siihen omaan kirjoittamisvimmaani(näin sivumennen sanoen minä kirjoitan ja paljon. Siitä voidaan puhua sitten myöhemmin).

Sain viime vuonna äitipuoleni serkulta lahjaksi Katarina Kuickin ja Ylva Karlssonin Kirjoittamisen ihanuuden.

 
  Jokaisen kynäilijän hankinta!

Kirjassa on vinkkejä kirjoittamiseen, erilaisia tehtäviä ja muuta sellaista. Otin nyt sellaisen tehtävän itselleni, että tekisin kerran viikossa kirjasta jotain. 

 Tulipa tästä päivityksestä pitkä.. :'D noh, itselleen mieluisasta asiasta on aina hauska selittää~

Sitten vielä päivän piristeet, ja voitte viimein jatkaa elämäänne~

Mustekynät
Pehmoavaimenperät
Se, kun elokuvissa suudellaan sateessa
Italialaiset ravintolat
Aamukasteessa paljain jaloin kävely
Kalojen ruokkiminen

-Ven