Mörköjä ja morsoja

Hmmhmmhmm...

Tämä päivä meni mukavasti kotona. Pahoinvointi on asia jota samaan aikaan rakastaa ja inhoaa. Inhoaa siksi että kun se tuntuu niin ihottavalta. Rakastaa siksi koska sen avulla voi jättäytyä pois kaikesta muusta inhottavasta. Siitä nyt ei puhuta, mikä muu on inhottavaa ja mitä minun pahoinvointini tarkalleen olikaan, sillä me keskustelemme nyt aivan muista asioista.

No okei, liittyy tuohon edelliseen asiaan ja aika vahvasti. Sillä minä ajattelin nyt puhua ihmisten peloista. Facebookissa oli kysely aiheesta, mitä pelkäät? Minua ei lainkaan hävetä kertoa sitä mitä minä pelkään(ja kyse oli siis fobioista). Minä kammoan neuloja, ja sitä kun niillä pistetään, hammaslääkäreitä(ja vielä parempi, torstaina pitäisi mennä paikkauttamaan hammas ja milläs muulla se puudutus laitetaankaan kuin neulalla..), korkeita paikkoja(sillä kailla etten kestä olla esimerkiksi maailmanpyörässä...minä harrastan vaellusta, käytiin viime kesänä Kevolla, ja siellä on mukavan korkeita paikkoja)

 Tuolla. Oli kuulkaas mahtava näky kun tuo kanjoni yhtäkkiä repeytyy siinä edessä. <3

 Jooh. Luultavasti tuon kyydissä sitten olisi hienoa, mutta minä alan tärisemään jo nyt kun ajattelenkin asiaa..

 Mutta. Minun pahin fobiani. Menen täydelliseen paniikkiin siitä, kun jään johonkin kiinni. Jos vaikka sormus jää sormeen, jos jalka jää johonkin kiinni, jos tulee kramppi, jos kuristun..

Ygh. Eivät ne minua näin muuten haittaa, en maalaile mörköjä seinille, mutta aina, jos selkeä tilanne tulee vastaan, joudun pakokauhun valtaan. Olen useasti kiljunut ja itkenytkin täysin aikomatta keskellä luokkaa(viimeksi jalkani jäi jumiin kuvaamataidon tunnilla..kimitin kaverille että auta, hänestä oli huvittavaa miten minä sen jalan sinne tuolin selkänojan väliin olinkaan saanut..ei naurattanut enää ketään sen jälkeen kun minä huusin niin kovaa kuin kurkusta lähti ^^)

Mutta siis. Kaikki tietävät sanonnan, että pelot täytyy kohdata. Tietenkin se on fiksusti sanottu, eihän sitä voi vain elää pelon vallassa. Vaan päättävätkö ihmiset nyt noin vain, että minäpä pelkään nyt vaikka naapurin myyrää(?), koska minä haluan. Eeen oikein usko.

Minä olen törmännyt usein siihen, että ihmisiä syyllistetään peloista, vähätellään tai naureskellaan. Mitä sinä nyt tuota pelkäät, lopeta se. Eihän se nyt ole mitään, älä ole pelkuri, mä nauran tälle vielä lopun ikääni!

Usein se vain lisää sitä pelkoa, vaikka joku ehkä kuvittelisi, että siitä saa motivaatiota yrittää entistäkin lujemmin. Se on vähän niinkuin liikuntatunnilla. Yrität ja yrität, vaikka tiedät olevasi huono(hei, ei syyllistetä tästä sanavalinnasta, jokainen on huono jossain), ja lopputunnista olo on entistäkin kurjempi. Ei se yrittäminen aina nosta mielialaa "hei, olin todella reipas, minä yritin!" ei se ole niin yksiselitteistä. Ihminen tuntee tarvetta onnistua, koska leimaamme jo itsemme pohjasakkaan kuuluviksi, vaikka muut eivät niin tekisi, jos emme jossain satu loistamaan.

Tietenkin ovat myös ne joiden itsetunto on huipussaan ja he vain nauravat, mutta kuinka paljon sellaisia yksilöitä tässä maailmassa sitten oikein onkaan?

Ja eksyin aiheesta.

Siinä pelon voittamisessa pitää oikeasti auttaa. Tietysti pelkääjällä itselläänkin pitää olla halua voittaa pelkonsa, mutta ei se riitä että näytetään "kiipeä näsinneulaan, niin pelkosi katoaa!". Sitä pitää ottaa kädestä kiinni ja nousta porras kerrallaan ylöspäin.

Jokainenhan on kuitenkin sankari, muille tai itselleen.

Ja faktahan on se, että aurinko paistaa risukasaankin.

-Ven