Minun ystäväni on kuin villasukka joka tavella lämmittää,
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka joka saa minut hymyilemään
Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan, vien sinut katsomaan,
Miten aurinko laskee puiden taakse ja saa taivaan punertamaan
Vanha lastenlaulu. Jossain vaiheessa se tuntui lähinnä naurettavalta, mutta sitten sitä oppi ajattelemaan. Miten se laulu onkin niin totta.
Ystävyys. Se on kuin villasukka, joka lämmittää, ja niitynkukka, joka saa hymyilemään, kuten laulun sanoissa kerrotaankin. Ystävä on myös itsessään se lämpö, jonka villasukat saavat aikaan, ja hymy, jonka kauniit kukat kirvoittavat huulille.
Minulla on ystäviä. Ystäviä, joiden ajattelukin saa minut hymyilemään, saavat kaiken tuntumaan ihanalta. Onnellinen elämä.
Joskus ystävät myös ahdistavat. Kun tuntuu, että kaikilla heillä on jokin hätänä. Välitän heistä kaikista, rakastan heitä. Mutta kun minun pitäisi osata myös auttaa, kiskoa ylös sieltä suosta.
Enkä minä aina osaa. Silloin kaikki kaatuu niskaan, olen hyödytön ja surullinen, häpeän itseäni kun en ole riittävästi.
Onneksi on kännykkä. En pidä siihen puhumisesta, tekstin avulla saan paremmin tunteeni esille. Tietenkin viestiestä tulee laskua, mutta on se sen arvoista, että saa ensin itsensä turpeen pinnalle, ja voi taas yrittää hakea köyttä, jonka heittää muille.
Minun ystäväni on rakas, minun ystäväni on tärkeä. Minun ystäväni ei päästä varpaita palelemaan eikä suuta mutruun. Minun ystäväni halaus on paras lohtu, minun ystäväni kiitos on kuin koko maailma kumartaisi.
As we go on,
We remember,
All the time we,
Had together
And as our lives change,
Come whatever,
We will still be
Friends forever
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti