Ja minun päätäni särkee aivan halvatusti.
Kun on ajat sitten päättänyt, mihin tähtää elämässään, siihen haluaa sitten päästäkin. Kuten jo aiemmin totesin, olen erittäin utelias ihminen, joten minähän tietysti heti etsin kaiken mahdollisen tiedon aiheesta " mitä minun tulee tehdä aikavälillä 15 vee ja kahdeskymmenes syntymäpäivä" jotta pääsen tavoitteeseeni.
Tietenkin sitä motivoitui ja päätti tehdä kaiken tarvittavan, ja kunnolla. Mutta sitten huomaakin hyvin nopeasti, ettei se ole kovin yksinkertaista ja vielä vähemmän helppoa.
Siinä vaiheessa päässä alkaa tuntua pientä jomotusta. Pikku hiljaa se kasvaa ja voimistuu, leviää toiselta aivolohkolta toiselle ja alkaa järsimään ja jyrsimään kalloasi niin, että haluat vain kaatua sängynpohjalle itkemään.
Toisiko joku nenäliinoja, kiitos, jotta voin jatkaa?
Kutonen on hyvin kaunis numero. Kuin ysi väärinpäin. Ja vielä kauniimpi se on, kun siihen lisää abstraktin viivan, eli tuttavallisemmin koululaiselle, miinuksen. Siinä vaiheessa joutuu oikeasti nieleskelemään, ettei purskahda oikeasti itkuun keskellä luokkahuonetta, keski-ikää lähestyvän ja junttimaista vastakkaista sukupuolta edustavan opettajan edessä, joka työkseen hakkaa päähäsi sitä ongelmanratkaisua verrannoilla sun muilla. Eikä toki unohdeta sitä toista samanlaiseen kategoriaan menevää opettaja-parkaa, joka joutuu puistelemaan päätään kun joku ei vain näytä tajuavan niistä happokaavoista ja reaktioyhtälöistä sitten millään mitään.
Itku muuttuu varsin nopeasti harmistuneesta silkaksi epätoivoiseksi kyynelehdinnäksi, kun saavut seuraavalle tunnille, jossa kerrotaan seikkaperäisesti jatko-opinnoista, arvosanojen vaikutuksista, työpaikoista. Turhautuminen itseensä puretaan viattomaan vihonsivuun, joka päättyy kellon soidessa silppuna roskakoriin.
Välitunti kuluu siihen, että pitää käydä pyytämässä terveydenhoitajalta särkylääkettä, jotta jaksaa tutun jomotuksen kanssa vielä ne kaksi viimeistä tuntia, joiden aikana päässä pyörii vain se, että on epäonnistunut kaikessa ja tulee epäonnistumaankin. Eikä oloa helpota lainkaan se oikeasti pahaa tarkoittamaton kaveri, joka kovaan ääneen valittaa kuinka epäonnistui itse saatuaan kahdesta sinä päivänä palautetusta kokeesta vain yhdeksikön ja kympin se hauskan suora viiva perässään.
Kotiin tultaan voi sitten valittaa koneen välityksellä muillekin. Ja potea sen jälkeen huonoa omatuntoa. Tiedä nyt miksi, minua harmittaa koko tämän tekstin näpyttäminen. Mutta ei auta, kun ei se särkylääkekään suostunut tehoamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti