tiistai 18. joulukuuta 2012

Voi vitsit

Joo, olen tässä nyt viettänyt sairastellen taas pidemmän aikaa....ihme kestoflunssa, ei lähde millään pois..olin tässä vähän aikaa sitten jo pari päivää poissa koulusta, jatkuva nuhaisuus ja yskä ollut seurana oikeastaan koko syksyn. Viikonloppuna nousi sitten vähän kuumetta, oon ollut aivan järjettömän väsynyt. No, nyt olen saanut levähtää, toista päivää poissa koulusta, ja alkaa pikkuhiljaa tuntumaan jo paremmalta (: mitä nyt olin viime yönä niin helkkarin kipeä, että luulin kuolevani. Ihan oikeasti! : D heräsin aivan järkyttävään painajaiseen joskus vähän kolmen jälkeen(jos olisin päässyt ylös sängystä niin Verna olisi luultavasti saanut itkunsekaisen puhelun että olethan elossa vielä...) ja sen jälkeen sitten nukuin ehkä viiden minuutin pätkiä aina kerran tunnissa, oksetti ja joka paikkaa särki ihan älyttömästi ja tärisin ja kyyneleet valu ja samoin tuskanhiki...aamulla oli pakko jaksaa mennä suihkuun sitten.


Tälläkin hetkellä mulla on aivan älyttömän tylsää. Mitään ei jaksaisi tehdä, mikään ei innosta, mutta en kykene makoilemaankaan enää. Vatsaan sattuu koko ajan, en ole saanut muutamaan päivään tosiaan juuri mitään alas, mistä johtuen painokin on tippunut parisen kiloa..ei sillä ruualla niin isoa väliä oikeastaan, mutta kun en saa juoduksikaan. Yritin aamuyöstä käydä juomassa vettä, kun oli vain niin kamala jano, mutta syljinkin sitten vain kaiken ulos kun en saanut nieltyä :l no, äiti lupasi tuoda kaupasta fantaa, yleensä pystyn juomaan sitä kun olen kipeä.

Ei mulla muuta...yritänpä nyt kuluttaa aikaani jotenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti