keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ikävä

Joo hei. Luukkua nyt ei eiliseltä(netti poikki) tai tältä päivältä tule, katsotaan huomenna. Juuri nyt mulla on vaan jotenkin niin surkea fiilis, ettei vaan tee mieli kirjoittaa mitään ihanaa.

Mulla on nimittäin ihan helvetinmoinen ikävä. Eräs ihminen, joka asuu monensadan kilsan päässä ja joka on mulle tärkeä. Eräs ihminen, joka alunperin oli vain joku tuntematon nettinimensä takana, ja joka kirjoitti hauskoja tarinoita(kirjoittaa tosi mahtavasti toki edelleen). Niitä sitten siellä kommentoin ihan tyhjäpäisesti.

Sitten satuttiin ihan tutustumaankin. Pienen sattuman kautta, pidemmänkin aikaa siinä meni. Aluksi fiilis oli että hei tavattiin yksi nettikaveri. Mutta en minä tiedä. Kai sitä jossain vaiheessa alettiin puhumaan enenmmänkin. Ja enemmän. Jossain vaiheessa sain viestinlaittokiellon pariksi kuukaudeksi kun kännykkälasku kasvoi ihan järjettömän suureksi. Mutta kuitenkin. Tämä henkilö, aluksi tuntematon, on ollut mun tukena isommissa ja pienemmissä asioissa ja saanut mut tuntemaan olon välitetyksi ja rakastetuksikin(en nyt tiiä onko toi ihan oikee sanavalinta tähän..), sillon kun minä olen vain itkenyt ahdistusta ja pelkoa, saamatta niitä millään pois.

Mä haluaisin oikeesti nytki vaan kiittää tätä henkilöä. Kiittää ihan sairaan paljon. Ihminen, joka kykenee aiheuttamaan mulle sellasen olon, että vois lähteä vaikka kävellen tai polkupyörällä sitä yli neljääsataa kilsaa ihan vain siksi, että sais vaikka vaan moikata, on tosi ihmeellinen tapaus.

Ja se on. Se on ihmeellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti