Murrosiässä sitä miettii koko ajan itseään kriittisesti ja ajattelee herkästi sitä, kelpaako kellekään. Minä mietin samaa silloin joskus, olin koulukiusattuna ja syrjittynä vakaasti sitä mieltä, että kaikki inhosivat minua sydämensä pohjasta. Viime vuoden lopulla sain huomata, ettei se nyt ihan niinkään ole, sillä aloin ensimmäistä kertaa elämässäni seurustelemaan. Se oli mukava suhde, joka tosin päättyi tässä jokin aika sitten. Pari kuukautta, ne? En enää muista. Ja tästä voimmekin nähdä sen, etten ole jäänyt asiaa miettimään. Tulemme edelleen hyvin toimeen, ero oli sopuisa (:
Ja minulla on nykyään uusi ihastus, ja yllättävää kyllä, en välttämättä olisi halunnut sitä. Tämä ihminen on nimittäin minun mittapuullani luokilteltuna siihen kategoriaan, johon ei pidä sotkeentua. Ei sillä, että hänessä olisi jotain vikaa. Ehei, tulemme hyvin toimeen keskenämme ja olemme verrattain läheisiäkin.
Itse asiassa se tässä onkin ongelmana. Sitä haluaisi kertoa, mitä oikeasti tuntee, mutta minä pelkään vain sitä, ettei kaveruus kestä. Vaikka ihastumisen olisi tarkoitus tuntua vain ihanalta, siltä että kestäisi vähän tätä arjen harmuuttakin, niin minua tämä lähinnä rasittaa.
Anni sanoi, ettei ole olemassa oikeaa tai väärää ihmistä, johon ihastua. Se on kyllä totta. Minun logiikallani on vain ihmisiä, joihin saa ihastua ja ihmisiä, joihin ei saa ihastua.
Nyt on vähän sellainen olo, ettei olisi tätäkään kannattanut kirjoittaa..tyhmä minä.
Aiheeseen vielä liittyen, sopii minusta Haloo Helsingin eräs kappale.
http://www.youtube.com/watch?v=ChmnMrOBzCc
Ja vielä loppuun toteamus siitä, etten tule pystymään siihen "päivitän joka päivä"-juttuun. Minulla on yllättävän paljon menoa, en olisi kai edes huomannut ennnen kuin yritin repiä tälle joka päivä aikaa ja inspiraatiota.
Mutta kyllä minä tämän blogin hengissä pidän~
Ven
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti