sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Adorável~

Eli suloista. Ihanaa. Hurmaavaa.
Ei vaaleanpunaisia kermakakkuja.


Myönnän, olen sellainen ihminen, joka menee helposti hyperventilointitilaan, jos näkee jotain söpöä. Tiedä nyt sitten, usein minulle huomautetaan, että käsitykseni söpöstä on hieman outo..     : D


Aloitetaan vaikka ihan näin pukeutumisesta. Millaisia vaatteita minä pidän söpöinä. En pidä liiemmin vaaleanpunaisesta, enkä varsinkaan räikeästä pinkistä, se saa minut yökkimään(voitte varmaan kuvitella, miten järkyttynyt olin, kun muutimme uuteen taloon isän kanssa..huoneeni oli vuorattu kokopinkeillä tapeteilla, koska edellinen asukas oli varsinainen pikku prinsessa..). Sen sijaan sininen on yksi maailman suloisimmista väreistä ikinä. Ja se pätee sitten pukukoodiin hyvin voimakkaasti. 


Itse vaatteet...no, minä olen varsinainen retrohullu, rakastan niitä suuria kuvioita yli kaiken~ <3 se on yksi asia mikä minusta on älyttömän suloista.


Tuossa hieman kuvakoostetta. Ai että~


Joo, tuo tulee ja iskee lujaa, eritoten siinä suloinen-kategoriassa. Sitten on tietysti se, mihin tuota kangasta oikein käytetään..




Täydellisenä esimerkkinä kellomekot. Voi hyvä luoja sentään, minä kihertelen itsekseni ja selaan ihania 50-luvun mekkoja läpi useita kertoja päivässä..aika usein mietin, että haluaisin itsellenikin sellaisia, mutta kun tarkemmin miettii, niin mahtaisinko käyttääkään? Minä kun olen vähän tällainen, ettei hieno sipsuttelu kuulu asiaan, vaan mennään niin että Nyytiä pelottaa kun rämisee. Mutta ehkä juhlapäivinä. Silloin tuollainen olisi ihana~ olen ihan helkkarin kyllästynyt siihen, että äiti aina määrää pukeutumiskoodini..mikä on tähän asti tarkoittanut mustia mekkoja. Tummat sävyt ovat kivoja, mutta minä kaipaan vähän väriä!


Tähän samaan kategoriaan nyt mekkojen kanssa menevät silkkihuivit, remmikengät, polvisukat ja muu sellainen kiva.


Sitten mennään aivan siihen toiseen ääripäähän. Ja tämä sitten varmaan tulee shokeeraavasti, mutta yhtä lailla suloisia ovat kaikki poikamaiset vaatteet. Ja nyt minä jopa nauttisin siitä, että saisin pukea niitä ylleni. Liivit, ah, suuri rakkauteni.


Ja sitten kolmas suloinen pukeutumissuuntaus, ehkä suosikkini noista kaikista(tosin, en varmaankaan koskaan saa tilaisuutta kokeilla niitä..), eli kansallispuvut.


Ja niitähän sitten löytyy miljoonia erilaisia. Suomessa tietääkseni jokaiselle eri alueelle/maakunnalle/mille lie onkaan, on oma pukunsa, kuten myös Keski-Pohjanmaalla. Äidilläni oli sellainen, mutta hän lahjoitti sen pois kun olin pieni. Sääli..nyt sellaisia ei tahdo löytyä enää mistään.


Sitten pääsemmekin tästä vaatetuksesta johonkin aivan muuhun. On olemassa sanoja, nimiä, kaikkea sellaista, mikä minun mielestäni on suloista. Tai oikeastaan, ei aina edes suloista. Otsikko, adorável, on portugalia ja tarkoittaa kaikkineen miellyttävää, ihanaa, suloista, viehättävää, hurmaavaa ja ihailtavaa. Sana siis sopii tähän oikein hyvin~ Hyvänä esimerkkinä itse valtion nimi, Portugali, on minusta jotenkin...no, parhaiten tuosta listasta sopii miellyttävä. Miellyttää jotenkin korvaa kun sen kuulee, ja se on minusta jotenkin mukava lausua. Sama pätee Andorraan, joka tosin on minusta kaikin puolin kaikkea tuota, mitä tuossa luettelin (:  Ihan ihmisten nimistä minua miellyttävät sellaiset kuin Niklas, Björn, Aleksei ja Katinka. Eivät ihan perisuomalaisia, mutta antaisin kyllä hyvin mielelläni omille lapsilleni.


Sitten on myös musiikki, joka on minusta suloista. En tosin tiedä, miten sen voisin kunnolla määritellä, mutta ehkä kaikkein voimakkaimmin tuntuvat sellaiset pirteänpuoleiset(ei mitään yliampuvaa ADHD-riekkumista) kappaleet, joiden sanat ihan oikeasti tarkoittavat jotain, niin että niissä on jokin hieman tärkeämpi sanoma kuin se, että kynnet on hyvä lakata jotta näyttää seksikkäältä(okei, ja mistähän minä tuonkin vedin?). Paras esimerkki on tähän Andorran euroviisukappale vuodelta 2007, Salvem el mon. Se on minusta todella ihana kappale, suosikkini ikinä. Tosin tämän vuoden Islannin kappale hiipii kyllä siihen kakkospaikalle.


Euroviisuista voidaankin sitten puhua myöhemmin lisää, teen tässä alustavasti tälle vuodelle top 42-listaa, ja sitten koko 2000-luvun kappaleista top 50-listaa.


On myös suloisia ihmisiä. Heille minulla ei ole antaa tiettyjä piirteitä, jotka pitäisi täyttää. Suloinen ihminen on suloinen, hän ei tarvitse kriteerejä.


Olitpa millainen hyvänsä, olet aina jonkun mielestä adorável~


-Ven

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti