Joulu. Talvi. Lunta. Jäätä.
Meri nukkuu jääkannen alla. Jostain se rakoilee, aallot näkevät kaistaleen taivaasta.
Harmaa taivas.
Kävelen edestakaisin rantaviivaa. Askeleet narskuvat, lumeen jää jalanjälkiä, yritän astua niihin uudestaan, kuljen takaperin.
Ne kiertävät pientä kehää. Uudestaan, uudestaan, uudestaan, joskus osun ohi jäljistäni.
Pysähdyn.
Seison hiljaa paikoillani, hengityksestä tulee höyryä, poskia ja nenää nipistelee, sormenpäitä vielä enemmän.
Liikkumaton kotiranta. Samaa, loputonta ympyrää kiertävät jalanjälkeni, jotka aina välillä hairahtavat polultaan.
Ne ovat tässä, lähellä.
Eteenpäin näkee liian kauas.
Kotiranta ei tule liikkumaan, minä liikun pois sen luota. Askeleeni eivät lakkaa olemasta, vain jäljet pyyhkiytyvät pois.
Aallot odottavat huutajaansa. Mutta minun ääneni on vielä liian hento.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti