Mä en tiedä yhtään, mistä se johtuu. Jotenki mä vain olen jollain tapaa surullinen koko ajan. Se on sellanen painava tunne rintakehässä, joka ahdistaa jatkuvasti.
Jotku päivät on parempia kuin toiset, mutta aina, joka päivä, jossain välissä se muistuttaa itsestään. Niinäkin päivinä kun vaan muitten silmissä hymyilen ja nauran.
Edelleen, ei niin kaukana tuolla, on se pikkunen tyttö, jolla ei ollut yhtään ystävää ja välituntisin vain keinut.
Voi eikä, toi viiminen lause.. ;___; Mut tosiaan, en oo varma onko tuo samanlaista kuin mulla oli vuosi sitten syksyllä, mutta vähän siltä se kuulostaa. Tai siis, mää en osaa oikeen kuvailla sitä oloa mutta musta tuntu etten piristyis mistään ja ihan ku en olis enää koskaan onnellinen. Ajan mittaan se lähti pois mutta oon kyllä taas tänä syksynä pelänny että se tulee takaisin... en tiedä onko tuo sun tuntees samanlaista mutta koita pärjätä. Ja et oo yksin, sulla on ystäviä!
VastaaPoistaVoi sua... :( Koita jaksaa. Enää puoli vuotta ja pääset sinne kirjottajalukioon :)
VastaaPoista